Energiaa - tietoa ja tarinoita energiasta Pohjois-Karjalan Sähkö
Asiakkaana 21.11.2019

Talvihintoja kohti

Viime kesänä kaunis ja sateeton kesä helli kaikkia pohjoismaita. Varjopuolena on sitten se, että vesivoiman tuotanto on ollut ja tulee näillä näkymin olemaan normaalia vähäisempää. Vaikka tuulivoimaa on Pohjois­maissa rakennettu viime vuosina innokkaasti, sen vaikutusta syö Ruotsin ydinvoiman alasajo-ohjelma.

Usein voimantuotannon yhteydessä puhutaan tehosta eli megawateista, kun oikeastaan pitäisi puhua tärkeämmästä asiasta: energiasta eli megawattitunneista. Teho kuvaa voimalaitoksen hetkellistä tuotantokykyä, energia puolestaan sitä, miten pitkäjänteisesti tätä tehoa tuotetaan. Tuulivoimala tuottaa sähköä silloin kun tuulee, ydinvoimala silloin, kun sitä ajetaan. Ydinvoimala tuottaa noin kolme kertaa enemmän energiaa kuin moderni vastaavan tehoinen tuulivoimala(puisto).

Ruotsi on jo sammuttanut kaksi reaktoria ja seuraava sammutetaan tämän vuoden lopussa. Niiden jättämän energia-aukon täyttäminen tuulivoimalla ei vielä nykykapasiteetilla onnistu, ja se nostaa sähkön tukkuhintaa – etenkin silloin, kun vettä on normaalia vähemmän. Toivottavasti Suomen Olkiluoto 3 saadaan vihdoin käyttöön ensi vuonna, sillä se tulee vääjäämättä laskemaan tukkusähkön hintaa Suomessa. (Vaikka Ruotsissa onkin näyttävästi ajettu alas vanhoja ydinvoimaloita, Ruotsin ydinvoimakapasiteetti tulee vielä pitkään olemaan yli kaksinkertainen Suomeen verrattuna.)

Yhteenvetona markkinatilanne on seuraava: Kasvaneesta tuulivoimasta huolimatta tuotetun energian määrä laskee lievästi, mikä nostaa tukkusähkön hintaa. Heikko vesitilanne vielä lisää painetta tulevan talven hintoihin. Tammi-maaliskuun tukkuhinnat ovat markkinoilla jopa viisitoista prosenttia korkeammat kuin tämän hetken hinnat. Pidämme markkinoiden odotuksia kuitenkin liioiteltuina, minkä vuoksi korotamme Oiva-tuotteidemme hintoja vain runsaalla neljällä prosentilla. Huhti-kesäkuulle onkin sitten odotettavissa mukava hintojen alentuminen – jos maa pysyy mallillaan.

 

Lisää luettavaa

Kohti sähköistä tulevaisuutta

PKS täyttää tänä vuonna 75 vuotta

PKS:n asiakaspalvelu siirtyi Iso Myyhyn

Sähköliittymä kesämökille

Sähköt mökille nettipalvelusta

Joensuun Maila pyörii yhteistyön voimalla

Seuraa meitä

Seuraa Pohjois-Karjalan Sähköä sosiaalisessa mediassa.

Pohjois-Karjalan Sähkö Facebookissa Pohjois-Karjalan Sähkö Youtubessa

www.pks.fi